Thursday, November 13, 2008

Vaatteita ja neulomuksia

Aloitetaas nyt heti näin. :)

Eli minä olen nyt innostunut neulomaan, ja kun totesin ettei se edes ole kovin vaikeaa, niin sen jälkeen ovat sormet syyhynneet koko ajan.
Olen enulonut Jadelle säärystimet, ja itselle pipon. Niistä ei nyt ole kuvaa, mutta tässpä nyt ainakin kuvat villahousuista jotka tein Elmolle, sekä pipot jotka tein lapsille.



Ja kun näin virallisesti olen lastenvaatefriikiksi tunnustautunut, niin esitelläänpä uudet ostokset lapsille.
Eli Me&I:lta tilasin lapsille tälläisiä.



Molemmille karkkikuosia, Jadelle tunikan pinkkinä ja Elmolle paidan beigenä.








Lisäksi Elmolle paidan kanssa turkoosit plyyssihousut ja
kaupanpäälle Elmo sai salaisena vaatteena ihanan pirtsakan paidan ensi kesäksi.

Nostetaanpas pää puskasta

... Eli yritetään jotain ajatuksia saada ylös tänne.

Olen nimittäin nyt tajunnut miten on tullut menneen vuoden aikana mentyä sinne pusikkoon vain piiloon. Nyt täytyy yrittää jaksaa nostaa se pää sieltä ja ruveta taas elämään.
Pää on täyttynyt pikkuhiljaa sumusta vain enemmän ja enemmän. Olen tässä vuoden aikana sanonut ihmisille säästä puhuttaessa että syksy alkoi sillä aikaa kun minä olin viime vuonna sairaalassa kun Elmo syntyi. Ja se syksy on jatkunut sateineen ja sumuineen tähän päivään.
Ja sama olo on pään sisällä, se sumu alkoi kerääntyä pään sisään silloin, ja on jatkunut siitä asti.

Yritin tänään miettiä, mitä olen viimeisen vuoden aikana tehnyt. Ja tajusin, etten mitään. Odottanut että Elmo kasvaa ja rupeaa nukkumaan, kasvaa ja lopettaa jatkuvan huutamisen.
Ne ihmiset, joihin olen viimeisen vuoden aikana pitänyt oikeasti yhteyttä, on laskettavissa yhden käden sormilla. Ja siitäkin kiitos niille ihmisille, ei minulle. Joku on joskus pommittanut minua monta viikkoa viestein ja puheluin ja tietokoneen kautta kunnes on saanut yhteyden. Ja minä olen vastannut vain siksi että on ruvennut jo oikeasti vituttamaan kun ei siitä ihmisestä tunnu muuten pääsevän eroon kuin vastaamalla.
Kun mietin kesää, muistan vain ne lukemattomat yöt jolloin vietin suurimman osan ajasta parvekkeella, paossa jatkuvaa huutoa joka sisältä kuului. Syksyn lähenemisen huomasin kun tajusin siellä parvekkeella ollessa että enää eivät yöt ole valoisia, vaan ovat ruvenneet jo pimenemään ja t-paitasillaan ei enää tarjennut.

Luin äsken noita vanhoja kirjoituksia ennekuin rupesin kirjoittamaan. Tuntuu että niistä ajoista on kulunut ainakin kymmenen vuotta. Hämäräasti muistan sen naureskeluns ille, miten Elmo nukkui noin 90 prosenttia päivästä. Ja tuon ajatuksen että olen väsynyt, kun Elmo ei yöllä nuku. Onneksi en silloin tiennyt että silloinhan se nukkui niin jumalattoman hyvin.
Elmo on elämänsä aikana nukkunt 4 yötä putkeen. Niistä 2 tällä viikolla. Toiset kaksi kun on ollut kipeänä joskus. Parina yönä tämän lisäksi onneksi myös on heräillyt ennen puoltayötä ja sen jälkeen nukkunut aamuun.
Tuntuu aika pahalta ajatella että Elmon vauvavuosi oikeasti meni odottaessa että se kasvaa, odottaessa että se nukkuu. Edes joskus.

Kyllähän minä tiedän että huonoja nukkujia on paljon. Tiedän eräänkin äidin joka on viimeiset 7 vuotta nukkunut korkeintaan kolmen tunnin pätkissä.
Mutta tietysti aina päässä ollut se sama ajatus kuin kaikilla tälläisissä jutuissa, "sitä sattuu vain muille, ei meille". Tai niin kovin fiksuna jatellut, että onpa hölmöjä ihmisiä, mikseivät ne tee mitään tuollaiselle yökukkumiselle?
Noh, nytpähän olen viisaampi. Me olemme tehneet kaikkemme, yösyömiset lopetettiin ettei heräilisi kun on tottunut syömään. Opetettiin nukahtamaan yksin, ettei sen takia yöllä huutele ettei osaa nukahtaa. Siirrettiin toiseen huoneeseen, ettemme itse häiritse sitä unta. On kokeiltu jättää ruokavaliosta pois vaikka mitä, sekä minulta että Elmolta. On lisätty virikkeitä, on vähennetty niitä. On oltu paljon menossa jos vaikka nukkuisi paremmin kun on tapahtunut kaikkea jännää ja nähnyt kaikkea jännää. On oltu kotona neljän seinän sisällä tiukasti rutiineista kiinnipitäen. On vähennetty päiväunia, on lisätty niitä. On nukuttu perhepedissä, on nukutuu omissa sängyissä. On koekiltu yölle kesto- sekä kertakäyttövaippaa. On kokeiltu kestovaipoissa vaikka mitä sisäpintana, jos vaikka ärsyttää ihoa.
Minä olen välillä herännyt neljän aikaan yöllä Elmon kanssa muiden vielä nukkuessa, "jos sitä vaikka nyt jo väsyttäisi sitten ensiyönä".

Muistan että keväällä valitin yhdelle foorumille väsymystä, kun silloin se radikaalisti minun kohdallani paheni. Sitä ennen menin aina Elmon kanssa samaan aikaan nukkumaan, ja sain edes johonkin väliin yöstä sen kolmen tunnin pätkän. Edes sen yhden.
Mutta keväällä kävi sama, kuin joka kevät käy. Kun valo lisääntyy, minä rupean valvomaan. Iltaisin ei tule uni, ei millään. Yleensä se unettomuus menee ohi, tänä vuonna ei mennyt. On kiva mennä yhden-kahden välillä nukkumaan ja sitten herätä neljän-viiden aikaan aamulla. Ja siitä sitten laskeskella että siinäkin välissä herätyksiä on ollut hyvinä öinä 1, huonoina jopa 4.

Minä en yksinkertaisesti tajunnut mitä se jatkuva univelka tekee päälle.

Nyt päätin väkisin yrittää ryhdistäytyä.
Kun käy iltaisin lenkillä, on aamulla herätessä paljon parempi olo. Vaikkei olisi enempää nukkunut kuin ennenkään, niin se illalla saatu pieni oma aika, ja se hyvänolon tunne siitä liikunnasta tekee ihmeitä pääkopalle.
Kun vuosi sitten synnytyksen jälkeen laihduin, niin nyt olen tämän vuoden aikana lihonut niin että painan nyt saman kuin silloin viimeisilläni Elmoa odottaessa.
Illalla se sohva ja karkki/sipsipussi vain kutsuu väsyneenä huomattavasti enemmän kuin sateinen pimeys ulkona.
Mutta tämä on nyt ensimmäinen asia johon tulee muutos. Sen laihtumisen, mutta ennenkaikkea oman pääkopan takia.

Toinen asia on se sosiaalinen elämä.
Tekee niin hyvää omalle päälle sekin, että näkee ihmisiä, puhuu muustakin kuin Henkan kanssa nukkumisesta aina. Parempaa ajateltavaa pääkopalle on vaikka toisten ihmissuhdekiemurat kuin se että laskee itsekseen sekuntteja ja minuutteja siihen milloin Elmo ehkä herää, ehtiikö nyt nukkumaan tunnin jos heti nukahtaa.
Ja kyllä minua ihan oikeasti kiinnostaa, mitä ihmisille kuuluu. Kaikille kavereille joihin ennen piti yhteyttä säännöllisesti. Ei vain ole muka jaksanut olla kiinnostunut. On niin paljon helpompi muka hautautua vain niihin omiin asioihin. Ihan kuin se olisi jotenkin niin vaikeaa ottaa se puhelin käteen ja soittaa jollekkin, kysyä mitä kuuluu.

Ja blogin suhteenkin päätin aktivoitua nyt. Ihan senkin takia että tulee ehkä kirjoitettua ylös myös ne kaikki hyvät asiat joita tapahtuu. Tulee keskityttyä myös niihin, eikä pelkästään huonoihin. Kun niinhän siinä yleensä käy, että sitä vain murehtii mitä on ollut, eikä iloitse siitä mitä nyt on.
Ja toinen syy sitten se, että näin ehkä saan pikkuhiljaa taas jäsennettyä tätä elämää kulkemaan ja asiat rupeavat tuntumaan taas normaaleilta.
Ja muistan, mitä elämässä tapahtuu, muistan mitä meille oikeasti kuuluu. Koska tosiasia on se, että tämän väsymyksen takia minulla on muistikin ruvennut pätkimään niin pahasti, etten minä aina edes muista mitä viikko sitten tapahtui. Saatikka että muistaisin maksaa laskuja/hoitaa asioita, muistaisin edes välttämättä mikä viikonpäivä on.

Joten nyt ensimmäinen lupaus on se, että blogia kirjoitan vähintään kerran viikkoon.
Kuulumisia saatte siis jälleen ruveta lukemaan meidänkin perheeltä. :)