Tuesday, May 29, 2007

Kesä ja kärpäset on tulleet

Ihanaa, lämmintä. Tai oikeastaan kuumaa, kyllä minä säälin jo nyt itseäni, saa nähdä teenkö jo kuolemaa sitten heinäkuun helteillä...

Viimeviikon keskiviikkona oli rakenneultra. Siellähän tuo viuhtoi menemään, ja kaikki rakenteet ja elimet ihan kohdillaan. Nyt vastasi jo jo viikkojakin ihan päivälleen.
Tässä vielä epäselvä kuva masumatkaajasta.

Maha on taas kasvanut kamalasti, oikein itsekkin säikähdin kun mökkireissun jälkeen taas peiliin katsoin. Pitää laitella taas uutta mahakuvaa kunhan otan jossain vaiheessa.
Muuten olo minulla vieläkin ihan mainio. Ei okseta, ei koske minnekkään, ei närästä, painokaan ei ole vieläkään noussut. Ainoa asia josta edes huomaan olevani raskaana on tuo maha. En ole oikein tottunut siihen, ja törmäilen sen kanssa joka paikkaan, kun kuvittelen vieläkin olevani niin pieni ja hoikka.

Mökillä oli taas mukavaa, Jade ei olisi millään halunnut kotiin lähteä. Harmi vain kun mökillä ei ole oikein mitään kunnollista paikkaa josta uimaan pääsisi, ei tuota ihan vielä viitsi laiturilta lampeen viskata.
Hieno uimapukukin Jadelle on ostettuna.
On meillä onneksi tuossa ihan vieressä tuo ranta, eiköhän kesä mene siellä oleskellessa. Minä maastoudun kaikkine mahoineni sinne veden ääreen, voi sitten taas Etelä-Saimaasta lukea, että valas nähty kivisalmen rannalla.

Tässä vielä Jadesta kuvia mökkireissulla.

Baanalle lähdössä



Kiva lelu löytyi



Kyllä kesä on ihanaa!

Thursday, May 17, 2007

No niinpä niin...

Kelan sivuille oli eilen ilmestynyt uuden äitiyspakkauksen kuvat.
Me meinasimme että emme pakkausta ota, mutta tuo on kyllä niin ihana että kait se on pakko.
Ja kerrassaan nerokas muutos pakkauksessa, vihdoinkin toppapuku on pienempi.
Nyt se on 68-senttinen, joten sehän on juuri sopiva tuollaiselle syysvauvalle. Vähän kyllä harmittaa kun sinne on tungettu se kestovaippapaketti, mutta jospa sen saisi sitten vaikka myytyä.
Tuolta pääsee uutta pakkausta ihailemaan: Äitiyspakkaus
Minulla on nyt jostain syystä ihan poikaolo, ja noitakin vaatteita tuli katsottua sillä silmällä, että nehän sopivat pojalle todella hyvin.
Saa nyt nähdä kumpi sieltä masusta putkahtaa, oireetkin kyllä viittaisivat enemmän poikaan.

Ja masukuvan otin taas kun viikot vaihtuivat, nyt rv 19+0. Enää viikko niin puolivälissä ollaan.



Wednesday, May 16, 2007

Jadella on ollut rankka päivä

Kello on vähän päälle kuusi, ja reppana jo nukkuu. Oli ilmeisesti vähän rankka päivä, kun ensin käytiin Taipalsaarella ja sitten vielä ulkoiltiin pari tuntia. Nukahti kesken pikkukakkosen, ja kun yritin herätellä, halusi vain sänkyyn.
Tuo kyllä heräsi aamulla aikaisin, ja heti ensimmäisenä roudasi minulle leegoja sänkyyn ja hoki "äiti koojaa". No äitihän sitten koojasi...

Viikonloppuna käytiin mökillä, ja kivaa oli.
Mutta minä totesin että ei minusta kalastajaksi ihan taida olla. Kahtena iltana yritin virveliä heitellä, ja lopputuloksena kaksi puussa roikkuvaa uistinta ja yksi karkuun päässyt kala.
Lauantai-iltan kun heitin viimeistä heitto, ajattelin että perkele jossei kalaa tule, loppuu meikäläisen ura tähän. No, ihan rannassa sitten uistin jäi johonkin kiinni. Ja minä revin ja kiskon ja mitään ei tapahdu. Lopulta tajusin, että uistin oli jäänyt kiinni ukin katiskaan. Ja siellä oli kala.
Jotta tulihan sieltä se kala, ei vain ehkä ihan niinkuin olin suunnitellut...

Eilen minulla oli neuvola, ja kävinpä toteamassa tädin kanssa että minun mahani taas kasvaa jossain käyrien yläpuolella.
Jadea odottaessa sentään menin sinne jonnekkin viikolle 30 ja päälle vielä siinä yläkäyrällä, nyt olin jo selkeästi yläkäyränkin yläpuolella. Odotettavissa siis taas hyvinkin valasmainen olo loppuvaiheessa. Toivottavasti kesästä ei tule kauhean kuuma.
Eihän siinä muuten mitään, mutta kun Jadekin syntyi viikolla 38, koska maha oli niin iso. Kohtu siis otti kiinni tuonne miekkalisäkkeeseen, ja se ärsytti supistukset alkamaan, mahdollisesti jopa puhkaisi kalvot ja sen seurauksena vedet menivät. Jotta jos tuo ihan kauheaa tahtia rupeaa kasvamaan, voi olla synnytys aika hyvissä ajoin.
No, katsellaan.

Laitellaas tähän vielä kuvia.
Aluksi mökiltä jotain, ja sitten maanantaina kerhossa otettuja, siellä oli maalausta ohjelmassa.